Jokilaaksojen valtiaat

Veiksel-jääkausi 116 000-11 500 vuotta sitten

jää väistyy

Sää on vaihdellut rajusti hyvin pitkään. Kylmä viima pyyhkii jälleen valuvan mannerjään pinnan yli. Jää ei kuitenkaan ole yksin liikkeellä: Sen sisällä elää leviä ja pieneliöitä, pinnalla juoksentelee hyönteisiä. Isommat eliöt ovat muuttaneet muualle.

mammuttand — Mannerjää kuljetti eläinten jäänteitä harjumoreeneihin ja merenpohjan saveen. **Villamammutin** poskihammas (kopio) on muisto aikaisemmasta lajistosta.

Jääkausien aika on vallinnut 2,5 miljoonaa vuotta, ja ajanjakson viimeisin kylmä kausi kestänyt yli 100 000 vuotta. Jälleen mannerjään reuna alkaa vetäytyä. Vesi peittää kuitenkin Uudenmaan alueen vielä pitkään. Lopulta merestä nousee karu ja kylmä maa. Aikojen kuluessa sen jokivarsia ja rannikkoa asuttivat monenlaiset valtiaat pienestä myyrästä mahtavaan kreiviin. He kohtaavat todellisuuden koko kirjon – toiset katoavat, toiset jäävät.

Itämeri muodostui

Sulamisvesistä syntyi iso kirkasvetinen **Baltian jääjärvi**.

Print — Matalalle painuneen Keski-Ruotsin kohdalla aukesi salmi mereen, ja Atlantin suolavettä sekoittui **Yoldiamereen**.

Valtamerten pinnat nousivat pohjoisen pallopuoliskon jäätiköiden sulaessa. Syntyi jälleen yhteys Atlanttiin, tällä kertaa Tanskan salmien kohdalla. Suolaisimmillaan **Litorinameri** oli noin 6000 vuotta sitten.

Nykyisenkaltaisena Itämeri on ollut noin 2 000 vuotta.

Jään muokkaamaa

Toistuvat jääkaudet muokkasivat maan pintaa ja hioivat pois kymmeniä metrejä multaa ja kiviainesta. Sulavan jään alta paljastui karua ja vanhaa kallioperää tai vedenpintaa 25–30 metriä vuosittain. Maakerrosten ja kolme kilometriä paksun mannerjään häviäminen kevensi maata. Päästäkseen takaisin tasapainoon maa alkoi kohota. Maankohoaminen jatkuu edelleen.

rundhall_cut — Kallion pinta hioutui loivaksi **silokallioksi** jään tulosuunnan puolelta.

jattegryta_luckan — **Hiidenkirnu** syntyi kivien jäädessä sulamisveden pyörteen vangiksi. Kivet hioivat kallioon pyöreän onkalon.

rullsten_cut — Kiviaines hioutui **pyörökiviksi** jäätikön sisällä virtaavassa vesissä.

Liikkuvan jäätikön reuna suli kesäisin nopeammin kuin eteni, ja kivisaines sen sisältä putosi maahan. Talvisin reuna työnsi kiviainetta edellään. Reunan sahatessa samalla kohdalla usean sadan vuoden ajan syntyivät **reunamuodostumat**.

nasestenen — Peruskalliosta irronneita suuria lohkareita siirtyivät jään mukana pitkiäkin matkoja. Jään sulaessa **siirtolohkare** putosi maahan.

delta — Kun jäätikön reuna suli suoraan mereen, jäätikköjokien suuhun saattoi muodostua **suisto**, jokilaakso.

lera-moran — Suomen yleisin maalaji, **moreeni**, syntyi jään irrottaessa ja hienontaessa kiviainesta. Hienorakeisin kiviaines kerrostui **savena** merenpohjaan.

dyyni — Tuulet kerrostivat hienorakeisesta hiekkamaasta **dyynejä**.

7 000-6 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua

LEVOTTOMUUTTA ILMASSA

Kevätaurinko hellii vaeltajia läpi lehdettömien oksien. Jotain ihanaa on alkamassa. Sen tuntee myös pitkän ja kylmän talven kokenut myyrä. Tuoksuva multa kätkee sisäänsä monta uutta siementä. Täytyy vain muistaa varoa teräviä kynsiä ja kulmahampaita – niitäkin on varmaan tulossa. Paisuvista nupuista putoilevat vesipisarat sulattavat viimeisetkin lumet.

Itäisen Uudenmaan korkeimpien kohtien noustessa saariksi Litorinamereen n. 7000 eaa ilmasto on lämmin ja melko kuiva. Kasvien ja eläinten muutto uusille asuinseuduille tapahtuu vähitellen ja monen eri vaiheen kautta. Toisilleen aiemmin vieraat lajit löytävät paikan, joka vastaa moneen tarpeeseen.

simpa — Arktisten vesien **härkäsimppu** oli matkannut jo jääkauden aikana Jäämereltä Äänisen kautta Baltian jääjärveen. Kalalaji on säilynyt nykypäivään asti läpi kaikkien Itämeren vaiheiden.

växter1 — Nuorta maaperää valloittivat ensin **nopeasti leviävät ja valoa vaativat lajit**, kuten **koivu, paju, pihlaja ja kataja**. Hieman myöhemmin sitkeä ja sopeutuvainen **mänty** seurasi perässä. Mänty sietää muita havupuita paremmin kuivuutta ja auringonpaahdetta. Mänty valloitti Pohjolan jo noin 6 500 vuotta eaa.

salen — Pohjolan runsaat kala- ja hyljevedet vetivät ihmisiä puoleensa. Hylkeenpyytäjien saaliiksi jäi **norppia** ja sittemmin Itämerestä hävinneitä grönlanninhylkeitä.

fjallsippa — Arktista karuutta sietävät kasvit, kuten **lapinvuokko**, menestyivät kilpajuoksussa mannerjään perässä. Maan hapantuminen tosin karkotti lapinvuokon pohjoisen kalkkipitoisille tunturikankaille.

mosippa — Keväistä **kangasvuokkoa** esiintyi runsaasti kun maasto muistutti niukkakasvuista aroa. Kilpailussa myöhempien kasvitulokkaiden kanssa se joutui alakynteen ja jäi päivänpaisteisille harjunrinteille kauniiksi muistoksi luonnon aikaisemmasta vaiheesta.

pupujussi — Kasvinsyöjät, kuten **metsäjänis** ja hirvi, palasivat ensimmäisten nisäkkäiden joukossa. Nuori metsä tarjosi niille erinomaista ravintoa.

rav-med-kompisar — Nuoret metsät houkuttelivat runsaasti lintuja ja jyrsijöitä – ja pedot, kuten **kettu**, seurasivat perässä. **Pulmunen** pesii nykyän ainoastaan tunturiylängöillä.

saaristolinnut_cut

Muutto pohjoiseen ei ollut ainoa liike; vuodenaikojen mukaan muuttavat lajit olivat hyvin varhain oppineet nauttimaan jokaisen vuodenajan parhaista antimista. Valoisten kesien runsaat ruoka-apajat houkuttelevat monia lintulajeja pohjoiseen pesimään kun taas talvea vietetään leudommassa maisemassa.

Mesoliittinen kivikausi 8 600-5 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua

ERÄMAAN LAKI

Sukset liukuvat pehmeästi kimaltavalla hangella. Hirven jäljet johtavat kohti koivikkoa. Eläin erottuu tummana nietosten valkeudesta. Se on viime kevään vasoja, ei suuri, mutta sen lihoilla pitäisi pärjätä vielä monta kuuta. Hetkeksi kaikki liike pysähtyy. Keihäänvarsi on lämmin ja sileä, kivinen terä suunnattu kohti saalista. Nyt punnitaan vakaus ja tarkkuus, elämä ja kuolema.

Eläinten ja kasvien perässä seuraa myös ihminen. Luonto sanelee ehdot; on vaellettava vuodenaikojen ja riistan reittien mukaan. Suurin osa ajasta kuluu ravinnon hankkimiseen. Metsästyksessä koira on korvaamaton apu.

Tarvikkeita tarpeen mukaan

Kivikauden ihminen tunsi hyvin ympäristönsä ja osasi käyttää sen antimia monin kekseliäin tavoin. Saaliseläimet käytettiin tarkkaan hyödyksi jänteitä ja luita myöten. Luonnon-materiaaleista valmistetut vaatteet ja käyttöesineet olivat tarkoituksenmukaisia ja toimivia.

Vuosituhansien kuluessa suurin osa eloperäisestä aineesta on ehtinyt kadota happamassa maaperässä. Jäljelle jäävät useimmiten vain monipuolisen esineistön kiviset osat, mistä kokonainen aikakausi onkin saanut nimensä.

bole-kvartsinuolenk — Kun nuotiolla kuumennettu kvartsisuoni jäähdytettiin äkisti kylmällä vedellä, kvartsi saatiin lohkeamaan säleinä. Terävät säleet sopi hyvin pienesineiden valmistukseen. *Nuolenkärki,* *Porvoo Munkkala*

Vain kivinen siimanpaino on jäljellä kalastajan ongesta. *Porvoo Henttala*

keihaankarki-1 — **Liuskekärkisillä keihäillä** metsästettiin suurriistaa. *Keihäänkärki, Porvoo Weckjärvi*

taltta-2 — **Talttoja** tarvittiin moneen tehtävään, kuten kulkuvälineiden ja rakennuspuiden työstöön. Kourutaltan terä *Askola Monsala*

nalle_cut — Ilmaston lämmetessä myös idän taigalta saapuneet metsälajit löysivät seudulta mieluisan elinpaikan. **Karhu** on yksi niistä, toinen on metso.

Neoliittinen kivikausi 5 000-1 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua

ELÄMÄÄ HIEKKARANNALLA

Aurinko paistaa rantahiekalle, lapset kisailevat veden tuntumassa. Saviastia muotoutuu näppärissä käsissä. Pian se on koristelua vaille valmis ja sen voi polttaa kovaksi ja kestäväksi. Rantaan lipuu kaksi kevyttä venettä, ja väki juoksee odotettuja matkalaisia vastaan. Onkohan heillä mukanaan tuomisia kaukaa merten takaa?

Kivikauden keskivaiheilla vallitsee ainutlaatuisen lempeä ilmasto. Kylmyyttä huonosti sietävät kasvit kasvavat pohjoisempana kuin koskaan. Etelään antavat hiekkarannat ovat suosittuja asuin- ja leiripaikkoja. Savesta on opittu valmistamaan keramiikkaa. Ihmiset liikkuvat laajalti niin kesällä kuin talvella, ja tavara vaihtaa omistajaa matkojenkin päähän.

Asumukset sijaitsivat kivikaudella usein suojaisissa poukamissa tai saarissa. Itäisen Uudenmaan vanhimmilla asuinpaikoilla Henttalassa ja Munkkalan Bölessä asutaan vielä tänäkin päivänä.

vesipahkinasato

Vesipähkinä viihtyi lämpimissä, matalissa vesistöissä. Proteiinipitoisia pähkinöitä kerättiin runsaasti talven varalle. Niitä syötiin raakoina, kypsennettyinä tai jauhona. Ilmaston viilennyttyä vesipähkinä vetäytyi etelään Baltian tienoille.

växter2 — Ilmaston suhteen vaativat **jalot lehtipuut** valtasivat alaa. **Tammen, pähkinäpensaan ja lehmuksen** pohjoinen levinneisyys kertoo ilmaston lempeydestä.

kamkeramik — Kivikauden keskivaiheilla saviastioita koristeltiin kampamaisilla painanteilla. Suurimpia ruukkuja käytettiin etenkin hylkeenrasvan säilytykseen ja ne saattoivat olla tilavuudeltaan jopa 60 litraa! *Varhaista kampakeramiikkaa,* *Porvoo Munkkala (ennallistus vasemmalla)*

slipsten — Pientä **hiomakiveä** oli kätevää kuljettaa mukana. *Porvoo Munkkala*

Pienet, käyrät savihahmot eli **savi-idolit** saattoivat liittyä henkimaailmaan tai kenties lasten leikkeihin. *Savi-idolin katkelma, Porvoo Munkkala*

skifferring — Vaatteet valmistettiin eläinten nahoista ja turkiksista. Koristeina ja koruina saatettiin käyttää vaikkapa **liuskerenkaita**. *Porvoo Munkkala*

Kivikauden aarteita

Kaupan tai muiden yhteyksien avulla onnistuttiin joskus hankkimaan harvinaisuuksia pitkien taipaleiden takaa, vaikka muuten käytettiinkin enimmäkseen lähiluonnon raaka-aineita. Vastineeksi voitiin antaa turkiksia tai laadukkaita työkaluja.

bole-meripihkariipus-3 — **Meripihka**, ”kivikauden kulta”, oli haluttu korujen materiaali. Ajan myötä pinta on menettänyt entisen loistonsa. *Meripihkariipuksen katkelma, Porvoo Munkkala*

piikivi1 — **Piikivi** oli kestävämpää kuin kotoinen kvartsi. Siitä saattoi valmistaa teräviä ja ohuita esineitä, joiden koossa ei kuitenkaan tarvinnut tinkiä. *Piiterä, Porvoo Munkkala*

liuskekivi — Helposti käsiteltävästä **liuskekivestä** valmistettiin monenlaisia käyttöesineitä. Viherliuske ja Kölin punaliuske olivat tuontiliuskeista näyttävimpiä. *Kourutaltan terä* *Äänisen* *Viherliuskeesta, Porvoo Henttala*

Maan poveen

Kivikauden ihmisen elämään kuului luonnollisena osana sen päättyminen. Käsitykset kuolemasta ja vainajista olivat todennäköisesti tärkeä osa maailmankuvaa. Hautausten sijainti asuinpaikkojen lähellä lienee osoitus siitä, että vainajia tuskin pelättiin. Tarkat rituaalit ja uskomukset jäävät kirjoitetun tiedon puutteessa hämäriksi.

Vainajat saivat usein mukaansa tuonpuoleiseen myös erilaisia esineitä, kuten astioita ja muita tarvekaluja. Joukossa on saattanut olla myös paljon sellaista, joka ei ole säilynyt meidän päiviimme. Varhaisemmalla kivikaudella hautoihin oli ripoteltu punamultaa, jonka värin on tulkittu viittaavan vereen ja elämään.

snorkeramik — Tapa koristella astioita **narumaisella painanteilla tai kohokuvioilla** levisi vähitellen, mahdollisesti uusien asukkaiden myötä. *Nuorakeramiikkaa, Porvoo*

batyxa — Komeat **vasarakirveet** olivat kenties sota-aseita tai osoituksia korkeasta asemasta. Niiden käyttötarkoitus vaipui vähitellen unholaan, ja niitä alettiin epäillä Ukko Ylijumalan maahan heittämiksi salamiksi, **ukonvaajoiksi**. *Vasarakirveen terä, Porvoo Suomenkylä*

monni — Lämpökauden kalamiestä saattoi pinnan alla odottaa melkoinen yllätys. **Monni**, vesistöjen jättiläinen, painoi suurimmillaan lähes 200 kg.

gran — Vähitellen ilmasto viileni ja **kuusi** alkoi levitä idästä saavuttaen itäisen Uudenmaan alueen n. 2 500 vuotta eaa. Kuusella on kyky selviytyä pienellä valomäärällä samalla tukahduttaen varjollaan kilpailevia kasveja.

Pronssikausi 1 500-500 vuotta ennen ajanlaskun alkua

KARJAN JA PELTOMAAN EHDOILLA

Viileä syystuuli puhaltaa mereltä. Rantaniityllä rouskuttaa jokunen vuohi. Vielä riittää apetta, varastoonkin asti, mutta keväällä voi olla tilanne toinen. Talon kulmasta näkyy seinäpunos irronneen. Se on korjattava ennen lumia, ettei pääse pakkanen sisään. Kunpa ansapolku antaisi hyvät antimet. Vaan paljon pitäisi tulla turkiksia, jotta saataisiin niin hieno pronssikirves kuin silloin kerran kauppamiesten johtajalla nähtiin.

vaggkonstruktion

Karjanhoito ja pienimuotoinen viljely ovat tulleet tutuiksi jo kivikauden puolella. Metsää kasketaan ja hedelmälliseen tuhkaan kylvetään siemenet. Kotieläinten ja peltotilkkujen myötä väen on asetuttava aloilleen, vaikka pyynti edelleen säilyykin tärkeimpänä elinkeinona. Ensimmäiset pronssiesineet saavuttavat Pohjolan. Uusi metalli on kuitenkin tuontitavaraa ja siten vain varakkaimpien ulottuvilla.

Asumusten seinät rakennettiin punomalla oksia paalujen ympärille ja tiivistämällä rakenne saven, olkien ja lannan sekoituksella. (Kuvassa pronssikautisen seinän ennallistus)

Vasken välke

Pronssia syntyy sulattamalla kuparia ja tinaa tai muuta seosmetallia. Pronssiesineet valmistetaan muotissa valamalla.

bronyxegg — Näyttävää pronssia käytettiin lähinnä aseiden ja korujen valmistukseen. Pronssinen kirveenterä, Porvoo Anttila

mejselegg — Tarvekalut tehtiin edelleen luusta, puusta, kivestä ja muista luonnonmateriaaleista. *Tasataltan terä, Porvoo Gammelbacka*

slandetyngd — Kasvikuidut ja kotieläinten villat kehrättiin langaksi värttinällä. *Värttinänkehrä, Pyhtää Ahvenkoski*

bronalderskippo — Pronssikaudella keramiikka muutti jälleen muotoaan. Astian ennallistus

Hiidenkiuas ja hautapaikka hautaroykkio_cut

Pronssikaudella vainajan tuhkat voitiin haudata komean kiviröykkiön alle, korkealle kalliolle. Läntinen tapa liittyi todennäköisesti vain merkkihenkilöiden kuolemaan. Myöhemmin kivirakennelmien alkuperäinen tarkoitus hämärtyi, ja väki alkoi kutsua niitä hiidenkiukaiksi tai jätinkirkoiksi.

pihapiiri_cut

Piippolan vaarilla oli talo

Koira oli ollut ihmiselle iloksi ja hyödyksi jo pitkään. Muidenkin eläinten hankinta on alkanut kiinnostaa, kunhan ne ovat lempeitä, terveitä ja hyviä emoja.

kolmikko

Myöhäiskivikaudella tuotiin maahan sikoja, lampaita ja nautoja. (rekonstruktioita nuorista alkukantaisista eläinroduista)

LAMMAS

Vielä pronssikauden alussa lampailla oli luonnostaan keväällä karvanlähtöaika. Nämä karkeavillaiset sarvipäät olivat ruskeita (kuten mufloni). Ensimmäisen vuosituhannen vaihteen tienoilla Suomessa otettiin käyttöön keritsimet; luontainen karvanlähtö oli loppunut ja lampaita oli kerittävä. Harmaiden ja valkoisten lampaiden jalostus alkoi. Kuningas Kustaa Vaasan käskystä tuotiin 1500-luvulla ulkomailta pehmeäkarvaisia lampaita. Kalliit ulkomaiset kankaat haluttiin korvata kotimaisilla tuotteilla. Maatiaislampaat kävivät sen myötä harvinaisemmiksi.

SIKA

Pohjolan ensimmäisiä kesysikoja kutsutaan metsäsioiksi. 1700-luvulle asti rotu oli sikolätin yleisin. Niillä oli karkea harja, pitkä kärsä, pienet korvat, korkeat jalat ja hyvin vaihteleva väritys. Kesysika on jalostettu villisiasta.

NAUTA

Nautoja käytettiin ensisijaisesti vetojuhtina. Maidontuotanto korostui vasta paljon myöhemmin. Jalostuksen seurauksena eläinten koko muuttui alkuhärän kahden metrin säkäkorkeudesta keskiaikaisen lehmän 1,1 metriin.

Rautakausi 500 vuotta ennen ajanlaskun alkua – 1 150 vuotta jälkeen ajanlaskun alkua

RAUDAN SYNTY.jpg

Vasara iskee punahehkuiseen terään kerta toisensa jälkeen. Ahjo hohkaa kuumuutta pajan pimeyteen, seppä pyyhkii hikeä otsaltaan. Kunpa joskus saisi takoa komean miekan jollekulle suurelle päällikölle! Mutta tavallinen väki tarvitsee ennemmin veitsiä ja kirveenteriä. On joku joskus näiltäkin rannoilta kaukomaille lähtenyt, harvempi palannut. Ja liekö tarinoista puoletkaan totta…?

rautakauden-soturi

Raudanvalmistustaito leviää Pohjolaan, eikä kallis tuontipronssi ole enää ainoa saatavilla oleva metalli. Raudan työstöön ja käsittelyyn erikoistuvat sepät. Yhteisöjen koko kasvaa, ja syntyy heimoja, joista monia johtavat päälliköt. Kauppiaat ja matkamiehet tuovat etelän valtakunnista ylellisyystavaroita ja tarinoita ihmeellisistä rikkauksista.

Ilmasto oli muuttunut yhä koleammaksi. Järvet alkoivat kasvaa umpeen ja soistuminen voimistui. Lehtipuut väistyivät havupuiden tieltä.

keihaankarki — Raudalla oli valta surmata ja siten viedä maailmojen rajan yli. Rautaan liittyikin paljon yliluonnollista voimaa eli väkeä. Myös arkisia työkaluja valmistettiin raudasta. *Keihäänkärki, Pernaja Malmsby*

armband — Korut valmistettiin usein edelleen pronssista.Rannerenkaita käyttivät sekä miehet että naiset. *Pronssiset rannerenkaat, Porvoo Pikku Linnamäki*

karhunhammas — **Karhun kulmahammas** oli yleinen onnenkalu. Sen kantajan uskottiin saavan itselleen osan karhun voimasta. *Karhunhammasriipus,* *Porvoo Ilola*

herdestavnal — Korut ja arvoesineet seurasivat usein omistajaansa hautaan. Pikku Linnamäen kalmistosta on löytynyt useita rautakauden hautauksia, joilla on selkeitä yhteyksiä Suomenlahden eteläpuolelle. *Paimensauvaneula, Porvoo Pikku Linnamäki*

tuluskivi — **Tuluskivistä** iskettiin kipinää tulusraudalla. Kivien arvellaan muotonsa puolesta liittyneen myös hedelmällisyyteen.

linnea — **Vanamo** hyötyi kuusimetsien leviämisestä, kuten muutkin voimakasta varjostusta ja hapanta kariketta kestävät kasvit.

Keskiaika 1150-1570

Esivallan etuvartiot

Rautakauden ja keskiajan taitteessa rannikkoa havittelivat omakseen sekä Ruotsin kruunu että itäisen Novgorodin valtiaat. Rauhattomina aikoina seudun linnavuoret saattoivat toimia vartio- tai pakopaikkoina.

linnamaki_cut

Itäisen Uudenmaan linnavuoret Porvoon Linnamäki, Pernajan Husholmen sekä Sipoon Sibbesborg lienee varustettu varsinaisiksi linnoituksiksi Ruotsin kuninkaan käskystä 1300-luvun jälkipuoliskolla. Niiden tärkein tehtävä oli osoittaa kuninkaan mahtia ja toimia verojen keruu- ja säilytyspaikkana.

Linnoitusten käyttöaika jäi lyhyeksi. Vuonna 1398, Ruotsin ja Tanskan muodostaman Kalmarin unionin myötä, Kuningatar Margareeta antoi mahtikäskyn hylätä ja purkaa puurakenteiset linnoitukset tarpeettomina.

marenväxter — Maari oli jo 1100-luvulla vilkas satamalahti, jonne oli levinnyt uusia kasvilajeja kaukomatkaajien mukana. **Lietetatar** (vas.) ja harvinainen **hentonäkinruoho** (kesk.) kuvattiin tieteelle uusina lajeina juuri Maarin näytteiden perusteella. **Tummatulikukka** (oik.) on arkeofyytti eli sen esiintyminen kertoo paikalla olleen muinaista asutusta.

pilspetsar — Itäisen Uudenmaan linnoituksilla ei tiedetä käydyn juurikaan taisteluita. Tarvittaessa ne kykenivät silti puolustautumaan hyvinkin pitkään. *Rautaisia nuolenkärkiä, Porvoo Linnamäki*

spelmarker — Nopanheitto ja lautapelit, kuten taktinen taistelupeli **hnefatafl**, olivat suosittua ajanvietettä. *Kivestä ja lasista tehdyt pelinappulat, Sipoo Gumbostrand ja Porvoo Tuomiorovastipappila*

Myöhäiskeskiaika 1400-1599

KIRKKO TEKEE KAUPUNGIN

Kärry huojuu kivien painosta, kuormaa odotetaan jo nostettavaksi ylös muurareille. Puhuvat, että holvit valmistuisivat ennen lumia. Komeahan uudesta kirkosta tulee, mutta kymmenykset tuntuvat rahvaan varastoissa, kun omansa ottavat myös vouti ja kaupungin herrat. Vaan maan päällä on osansa kullakin ja sen mukaan on elettävä, jos mielii kuoltuaan Herran huomaan.

kirkko

Ruotsin vallan myötä saapuva uudisasutus kohtaa suomenkielisen väestön 1200-luvun kuluessa. Porvoon kylä saa kaupunkioikeudet noin vuonna 1380, onhan sillä hyvät yhteydet sekä Hämeen turkismaille että lahdentakaiseen Rääveliin eli Tallinnaan. Kukoistus jatkuu vuoteen 1550, jolloin kuningas Kustaa Vaasa määrää porvoolaiset muuttamaan vastaperustettuun Helsinkiin. Tuhoisilla tulipaloilla on niin ikään ikävät vaikutuksensa kaupungin elämään.

kuninkaantie — **Suurta Rantatietä** pitkin pääsi jo keskiajalla Turusta Viipuriin. Hyvällä säällä ja nopealla hevosella matka kesti nelisen päivää. Kiirehtimiseen ei paremmalla väellä usein ollut tarvetta eikä rahvaalla mahdollisuutta. Tienvarsien kievarit tarjosivat tervetulleen levähdyspaikan. Suuren Rantatien eli Kuninkaantien reitti on suurelta osin edelleen käytössä.

Mats Simoninpoika evästauolla

mats

Kauppiaanrenki Matsin eväät ovat tavallisen kansanmiehen keväinen paastonajan ateria. Kotitekoinen ruisleipä on melko kovaa ja edellisen sadon omena hieman nahistunut. Kala on sentään tuoretta ja savustettu meheväksi. Leilissä on palan painikkeeksi vedellä jatkettua piimää.

Matsin vaatteiden kankaat on valmistettu villasta ja pellavasta ja värjätty luonnonkasveilla. Työn on tehnyt Matsin nuori emäntä omin käsin. Nahkakengät Mats on saanut palkaksi isännältään. Näppärä nahkavyö on tehty suutarin ylijäämäpalasta.

humle — **Humala**, Remusen poika, piennä maahan pistettihin, kyynä maahan kynnettihin, viholaisna viskottihin vierehen Kalevan kaivon, Osmon pellon penkerehen. Siitä nousi nuori taimi, yleni vihanta virpi; nousi puuhun pienoisehen, kohen latvoa kohosi. Ote Kalevalasta

Oluen mausteena käytettyä humalaa oli lain mukaan jokaisen viljeltävä. Suolaan säilötty ruoka vaati runsaasti nestettä eikä vesi useinkaan ollut tarpeeksi puhdasta juotavaksi. Laimeaa olutta saatettiin juoda jopa viisi litraa päivässä.

Kaikkivaltiaan huomassa

Kristinusko saapui Euroopan pohjoisiin kolkkiin kauppiaiden ja kirkonmiesten mukana. Aluksi oppi ja esineet olivat uskomuksia ja onnenkaluja muiden joukossa. Keskiajalle tultaessa läntinen katolinen kristinusko vakiintui ainoaksi viralliseksi opiksi.

Käytännössä ”pakanoiden” käännyttäminen ei sujunut helposti. Vanhat tutut jumalat ja luonnonhenget elivät rinnakkain Valkean Kristuksen kanssa. Sama väki saattoi pyytää Ahdilta metsäonnea ja Neitsyt Marialta apua synnytykseen.

Kirkko hallitsi monella tavalla koko yhteiskuntaa. Se oli suurimpia maanomistajia, luostarit olivat oppineisuuden keskuksia ja piispat liki kuninkaiden veroisia arvohenkilöitä.

Luku- ja kirjoitustaito olivat harvinaisia. Viralliset tekstit kirjoitti kirjuri tai oppinut kirkonmies. *Pronssinen* *mustepullo, Porvoo*

Käsityöläiset

kasityolaiset

trakarl — Tavallinen väki valmisti käyttöesineensä suurelta osin puusta. *Puinen astia, Porvoo*

tossa — Jalkineiden valmistukseen tarvittiin sekä nahkurin että suutarin taitoja. *Tossunkärki, Porvoo*

vante — Neulakinnastekniikalla valmistettiin etenkin kintaita ja sukkia. *Luuneula, Porvoo, neulakinnasmalli*

hastsko — Eläimet olivat korvaamaton osa kaupunkilaisten arkea. Hevonen oli työjuhtana tärkeä. *Hevosenkenkä niitteineen*, *Porvoo*

Mikael Agricola – Pernajasta maailmalle

agricola

Mikael Olavinpoika syntyi noin vuonna 1510 Pernajan pitäjän Torsbyn kylässä. Jo poikasena hänet lähetettiin Viipuriin opiskelemaan papiksi. Mikael menestyi opinnoissaan ja kirjautui 26-vuotiaana saksalaiseen Wittenbergin yliopistoon. Opiskeluaikanaan Mikael otti käyttöön latinankielisen sukunimen Agricola, ”Maanviljelijä”.

Wittenbergissä Mikael oli omaksunut luterilaisen kristinopin ja ryhtyi sen periaatteiden mukaisesti kääntämään kirkollisia tekstejä suomeksi toimiessaan Turun katedraalikoulun rehtorina. Suomen kielellä ei vielä ollut kirjallista muotoa, joten ensin julkaistiinkin Abc-kiria 1543 ja Uuden testamentin käännös viisi vuotta myöhemmin.

Agricolan ura huipentui, kun kuningas Kustaa Vaasa nimitti hänet Turun piispaksi vuonna 1554. Mikael Agricola kuoli alle 50-vuotiaana palatessaan rauhanneuvottelumatkalta Venäjältä.

1600-luku

MAHTISUKUJEN AIKAAN

Ikkunan takana on vielä pimeää, kun kartanon palvelustyttö pujahtaa peitteen alta. Pikainen pesu kynttilänvalossa, sitten kolttu ja esiliina ylle. Alakerrasta kuuluvat jo keittiön äänet. Haukotus karkaa väkisinkin, kun tyttö herättelee kipinää herrasväen tulisijaan. Emännän vaatteet ovat valmiina, tuli roihuaa, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Vuodeverhojen takaa kuuluu jo liikehdintää. Toivottavasti rouva on nukkunut hyvin.

Ruotsin valtakunta laajenee 1600-luvulla suurvallaksi Itämeren ympäristössä. Hintana ovat vuosikausia kestävät sodat. Luterilainen usko on vakiintunut, ja puhdasoppisuuden ajan tiukat säädökset hallitsevat säätyjen arkea ja juhlaa. Ilmasto on viileä ja kostea. Kauppa käy, ja itäiselle Uudellemaalle nousee kartanoita ja ruukkeja.

ljusstake — Takorautaisissa **kynttilänjaloissa** poltettiin hyväntuoksuisia mehiläisvahakynttilöitä. Kynttilänjalka, Myrskylä

mangelbrade — Palvelusväki rullasi kosteat liinavaatteet sileiksi **kaulauslaudan ja -tukin** avulla. *Keski-Euroopassa valmistettu kaulauslauta vuodelta 1651,* *Pukkila*

Kuparista valmistetut valtavat **plooturahat** olivat komeita, mutta epäkäytännöllisiä. Jo kahden taalerin kolikko painoi yli kaksi kiloa!

Gammelbackan kartanon herra lahjoittaa maaliskuussa 1595 päivätyssä **huomenlahjakirjassaan** tuoreelle vaimolleen Karbyn tilan, Gammelbackan säterin, talon Porvoon kaupungista sekä 100 kultarahaa ja 20 hopeamarkkaa. Pergamentille kirjoitetun asiakirjan alareunassa roikkuvat todistajina toimineiden jalosukuisten miesten vahasinetit.

1700-luvun alku

VAIKEAT VUODET

Aurinko alkaa painua mailleen. Tulisi jo se vuoronvaihto, jalathan pian puutuvat… Mutta ei tästä voi noin vain livahtaa, varastossa ovat kaikki ne muonavarat, jotka hyviltä porvoolaisilta saatiin. Vaikka eihän niillä paljoa ollut, vielä vähemmän olisivat halunneet antaa. Hyvä, ettei mennyt käsirysyksi. Vaan onhan kruunun sotilaiden saatava syödäkseen, jos kaupunkia on kerran tarkoitus puolustaa. Ettei käy niin kuin silloin viimeksi, kun venäläinen poltti koko paikan.

karoliner_cut

Nälkävuodet koettelevat Suomea 1600-luvun lopulla. Leivän loppuessa maaseudun väen on jätettävä kotinsa ja vaellettava kaupunkeihin. Kulkutaudit seuraavat perässä. Pian epävakaa tilanne Ruotsin ja Venäjän välillä puhkeaa täydeksi sodaksi. Ruotsin suurvalta-ajan päättävä Suuri Pohjan sota ja siitä seurannut venäläismiehitys isoviha ovat levotonta ja vaarallista aikaa kautta maan.

Varuskuntakaupunki

Sotilaat olivat yleinen näky Porvoossa 1700-luvun alun levottomina vuosina. Kaupungissa majailivat vuoroin ruotsalaiset karoliinit, vuoroin venäläiset joukot. Sotilaiden huolto oli kaupunkilaisille raskas taakka. Sotaväkeen ei kuitenkaan suhtauduttu pelkästään nyreästi, toihan se mukanaan myös uutta väkeä ja elämää pieniin piireihin.

Suustaladattavaa **piilukkopistoolia** käyttivät ratsuväen upseerit.

kruthorn — Karoliinien musketeissa käytettiin mustaruutia. *Ruutisarvi, Sipoo*

pipa — Tupakointi oli yleinen tapa sekä sotaväen että muun kansan keskuudessa. Savesta valmistetut **piiput** olivat aikansa kertakäyttötavaraa. *Tupakkapiippuja, Porvoo Uddas*

korpfotter — Nelipiikkiset ”korpinjalat” eli **jalka-ansat** ripoteltiin vihollisen tielle vaikeuttamaan ratsuväen etenemistä.

Vuosisatojen varrella jokilaaksojen valtiaat ovat milloin oppineet ja oivaltaneet, milloin muuttuneet ja mukautuneet. Toiveet ja todellisuus ovat joskus kohdanneet, toisinaan taas eivät. Menneiden valtiaiden perintö on läsnä niin nykyisinä kuin tulevinakin aikoina.

Alkuperäisen näyttelyn tukijat: Aktia Säätiö, Svenska Kulturfonden

Esinelainat: Museovirasto

Erityinen kiitos: Ilana Rimón, Tvärminnen eläintieteellinen asema, Suomen kansallismuseon konservointilaitos, Borgå Gymnasium, Pyhtään seurakunta, Olli Hakkarainen, Andreas ja Riina Koivisto

Värillinen kuvitus: Tom Björklund